perjantai 20. elokuuta 2010

lämmittelykierros

Sukkasato-warm up. Sisko vanhenee tämän kuun lopussa, joten lahjaksi siis sukat siskon (ja minun) lempivärissä. Malliksi valikoitui Cookie A.:n Monkey.




Nätti ja helppo ohje, kaavion oppi nopeasti ulkoa ja nää sukat taisivatkin valmistua ihan kolmessa illassa, vaikka esikoinen olikin käynyt valvovan silmän katsoessa muualle repimässä puikot irti työstä. (Ja niillä puikoilla herra sitten paukutteli patteria. Yritin tivata syytä moiseen käytökseen, mutta vastaukseksi tuli tyhjentävä "Tatu on umpali". Selitä siinä nyt sitten pikku rumpalipojalle, että oikeasti puikot ovat älyttömän vaarallisia leikkikaluja, joihin ei ikinä missään nimessä saa mennä koskemaan, ja että miten hölmö äiti oli, kun jätti ne lapsen ulottuville. Jep. Meni takuulla yhtä hyvin perille kuin pyykinpesujauheen syömisen kieltäminen.)





Malli: Monkey by Cookie A. (Knitty)
Lanka: Novita Nalle Aloe vera
puikot: 2,5mm


Sukkasadosta vielä sananen: olen nyt mukana siis toista kertaa, ja toivon, että tänä vuonna saan aikaiseksi enemmän kuin viime vuonna (vuoden 2009 saldo tais olla jopa yhdet aikuisten sukat ja kolmet erittäin pienen lapsen sukat). Mutta nyt olen äitiyslomalla ja minulla on mielin määrin aikaa neuloa, joten olen määritellyt itselleni tavoitteet:

- syys-lokakuu käsittää noin kahdeksan ja puoli viikkoa. Minä haluan neuloa yhden sukkaparin per viikko, eli tuloksena pitäisi olla siis noin 17 sukkaa. Tai jotain. No, ainakin siis kahdeksan paria sukkia, ja vauvan sukkapari lasketaan puolikkaaksi. Säärystimetki ois kivat, mä en vaan käytä semmosia. Pitäs varmaa opetella. No, säärystimet... ei niitä tarvii. Ehkä.

- Lankojen täytyy löytyä varastosta, eli en saa ostaa sukkalankoja paitsi ystäväni syntymäpäiviä varten. Ystäväni lempiväri on nimittäin vihreä, enkä omista vihreitä sukkalankoja. Tämä on siis ainoa poikkeus.

Tavoitteiden asettelu on siitä kivaa, että jos siinä onnistuu, voi aina palkita itsensä. Lupaan siis itselleni, että jos tuhlaan kaameesti lankoja ja neulon miljoona sukkaa, voin tilata sitten itselleni uuden sukkakirjan hyvällä omallatunnolla.
Jos ei onnistu, ni sit tilaan sen kirjan huonolla omallatunnolla.




ps. Ei, meillä ei ruukata leikata nurmikkoa ja kyllä, kinttuni ovat ihan oikeasti noin kalpeat, vaikka nyt oli vuosituhannen lämpimin kesä.

3 kommenttia:

  1. Ihana sukkamalli ja todella nätti toteutus! Sullahan on täällä kaikin puolin kiinnostava blogi, tänne täytyy tulla toistekin. ;)

    VastaaPoista
  2. Voihan sukkaihanuus! Näitä ja noita sun aikaisemmin postaamia Kai-Meitä katsellessa iskee kyllä kamala himo ostaa itsekin tuo Sock Innovation. :) Ja on muuten isommillakin pojilla käynyt mielessä yhdistää rumpalointi ja neulepuikot: http://www.youtube.com/watch?v=Lz8LPZ1Hxrk&feature=PlayList&p=D208B25A5986E267&playnext=1&playnext_from=PL&index=2

    VastaaPoista
  3. Aporia, suosittelen Sock Innovationia lämpimästi. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)