sunnuntai 8. tammikuuta 2012

c niin kuin huolimattomuus

 Minäpä kerron teille, mitä on huolimattomuus.

Se on sitä, että katkaiset kolme puikkoa yhden sukkaparin aikana ihan vain nojaamalla niitä vasten tai istumalla/astumalla niiden päälle.
Viime keväänä mainitsinkin, kuinka löysä käsialani ei tahtoni olla yhteistyökykyinen Heritage-langan kanssa ilman pikkiriikkisiä puikkoja. Ratkaisin ongelman ostamalla Lumoavasta langasta Knitpron neliskanttiset Cubicsit (2mm), ja rakastuin niihin välittömästi. Niillä oli aivan käsittämättömän hyvä neuloa! Jälki oli huomattavasti tiiviimpää kuin normaaleilla puikoilla, ja itse asiassa koko neulontatuntuma oli jotenkin "jämäkämpi", siis sillain hyvässä mielessä. Mutta minä tosiaan napsauttelin puolet kuuden satsista poikki. Vika ei missään nimessä ollut puikoissa, vaan niiden käyttäjässä, joka ei yhtään katso, mitä tekee, minne menee ja mihin neuleensa laskee.

Mutta eipä auta itkeä. Eikä edes kannata enää, kun tilasin jo uudet.



Huolimattomuutta on myös se, että käsinpesun sijaan nakkaakin sukat koneeseen pyörimään 60 asteeseen. Tosin lopputulos ei ollut niin paha kuin luulisi, onhan nuo nyt ihan kunnossa (jos ei lasketa kantapäähän ilmestynyttä reikää, mutta osaanhan mä parsia).

Joku voisi sanoa huolimattomuudeksi myös sitä, kun kuvaa sukat valoisaan aikaan, mutta illalla poistaa kaikki kuvat ennen kuin siirtää ne koneelle.

Mutta jos unohdetaan se huolimattomuus, niin mulla on kuulkaas aikasta ihkut unisukat. Jotka näyttää kuvissa taas vähän vähemmän ihkuilta (salama ei ole ihku, ei sitten yhtään). Malli on Ullasta, ja ihastuin näihin heti kun näin ensimmäisen kerran. Tehty koon XS mukaan, koska tiheys heitti ja reippaasti. 

Nämä sukat ovat myös aakkoshaasteen C-sukat (ja joo, tiedän, että B tulee ennen A:ta, kukaan ei vaan ole neulonut mun B-projektia valmiiksi).



malli: Charlotta toinen by Raiku Räsänen
lanka: Cascade Heritage
puikot: 2 mm Knitpro Cubics
ravelryssa: C: Charlotta toinen

fiilis: Ihanat hyvän yön sukat! Täydelliset!

-

Lähiaikoina käyn blogia läpi, ja piilottelen niitä henkilökohtaisempia tekstejä. Ajatuksenani on "tulla ulos kaapista" tämän kanssa, ja kaikkien tuttujen ei ehkä tarvitse tietää ihan kaikkea.


12 kommenttia:

  1. on kyllä kauniit sukat kaikesta huolimatta! :)

    hmm.. tervetuloa ulostautumiseen ^^

    VastaaPoista
  2. Hups! Tekevälle sattuu, nimim. toinen puikonkatkoja. Mutta onneksi niitä saa lisää. Kuulostaa kyllä mielenkiintoisilta nuo kulmikkaat puikot, olisi hauska päästä kokeilemaan.
    Ja on ihanat unisukat, varmaan suloiset jalassa...

    VastaaPoista
  3. Voi sun kanssas :D

    Valtavan kauniit sukat, MÄKI HALUAN!!

    VastaaPoista
  4. Nätit sukat! Tosin nyt mun tekisi mieli kokeilla cubicseja, tähän saakka olen onnistunut vastustamaan niitä... ;-)

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat. Nuo jalassa näkee varmasti hyviä unia.
    ja hei, tekevälle sattuu!

    VastaaPoista
  6. Oi, ihanat, niin herkät ja suloiset :) Mie teen kokoajan just tuollaisia huolimattomuuksia, silti vaan jatketaan ;)

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit! Mäkin haluaisin testata noita puikkoja.

    VastaaPoista
  8. Kaunoiset kaikesta säädöstä huolimatta :D

    VastaaPoista
  9. Huolimattomuudesta huolimatta hulvattoman hurmaavat sukat! =)

    VastaaPoista
  10. Puikkojen katkaiseminen harmittaa varmasti. Onneksi ne pystyy korvaamaan. Itsellänikin heräsi nyt kiinnostus cubicseja kohtaan. Sukat ovat kyllä niin kauniit, että miten niitä raaskii peiton alle piilottaa!

    VastaaPoista
  11. Tsih, sattuuhan näitä. Onneksi sukat on tosi suloiset!

    VastaaPoista
  12. ihanat sukat!!!
    ja tuosta huolimattomuudesta.. tekevälle sattuu :) ei kaikki saakkaan mennä täydellisesi.. ja on kiva kuulla että muutkin on katkonut puikkoja samalailla :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)